Koulutus kuuluu kaikille

Voimme olla tyytyväisiä siihen, että Liedossa järjestettävän koulutuksen taso on laadukasta ja tarjonta monipuolista. Luokkakoot ovat vertailukelpoisia ja mm kunnan kieliohjelma monipuolinen. Huolestuttavaa kuitenkin on että vapaaehtoiset kielet ei tunnu kiinnostavan nuoria ja näinollen ryhmäkoot jää liian pieniksi jotta opiskelu …

Julkiset palvelut vs veroale?

Mieluimmin hyvät julkiset palvelut kuin veroale Kunta-alan työmarkkinaosapuolet ovat sopineet vuosiksi 2011 – 2014 yhteisen tuloksellisuuskampanjan. Tarkoituksena on turvata laatu ja kilpailukyky kuntapalveluissa ja kehittää palveluja sekä pääosin tuottaa niitä omana työnä. Osa poliittisista puolueista kuitenkin kannattaa ja tavoittelee mahdollisimman …

Edustajamme vierastavat omaa lehteä (2/2010)

Edustajamme vierastavat omaa lehteä Seppo Mutka on ollut kiitettävän aktiivinen ja tutkinut YLEN suosivaa asennetta porvarilehtiin, ja tulos on odotetun mukainen. Myös tärkeä tutkimisen paikka olisi demari edustajien asenne omaan lehteen. Ilman tutkimistakin tuntuma on että suuri enemmistö syrjii Uutispäivä …

Kylmää kyytiä perusterveyspalveluissa (1/2010)

Kylmää kyytiä perusterveyspalveluissa Liedon kunnan alueella perusterveydenhuollon palvelut tuottaa Härkätien kuntayhtymä. Yhtymään kuuluvat myös Tarvasjoen, Marttilan ja Koski Tl:n kunnat. Kuntayhtymän hallinto on perinteinen, hallitus ja valtuusto, joissa kuntia edustavat luottamushenkilöt; asiat esittelee johtava virkamies. Mm. valtiovallan ohjauksesta, ja kasvavista …

Hyvinvoiva Lieto huomennakin (2009)

HYVINVOIVA LIETO HUOMENNAKIN Liedon kunnan ensi vuoden talousarvion ja tulevien vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen on nyt käsillä. Ehdotus on valmis ja menossa valtuuston päätettäväksi marraskuun kokouksessa. On todettava, ettei se kaikilta osin tyydytä Liedon sosialidemokraattien linjaa virkaesitysten ja ennaltaehkäisevän työn suhteen. …

Ryhmäpuheenvuoro 25.5.2009

Minna Ylikännön ryhmäpuheenvuoro valtuustonkokouksessa 25.5.2009 Hyvät valtuuston puheenjohtaja, valtuutetut ja yleisö Karl Marx on viisaudessaan sanonut, että kapitalismi johtaa lopulta taloudellisen romahdukseen. Elämme tällä hetkellä tuollaisen romahduksen aikaa, jonka seurauksena yhteiskuntamme saavutukset ovat vaakalaudalla. Koko taloutemme on joutunut taantumaan, ja …

Unelmia saa ja pitää olla (3/2009)

Unelmia saa ja pitää olla Aina välillä on hyvä pysähtyä ja mietiskellä mennyttä elämää. Eräänä päivänä keskellä tällaisten suurten ajatusten tajusin, että olen koko aikuisikäni elänyt yhteiskunnassa, jossa kaikkeen on ollut aina sama vastaus: ei ole rahaa. Täytin kahdeksantoista vuonna …

Omaishoidon tärkeys kunniaan (5/2008)

Toukokuun puolivälissä on vietetty YK-liiton nimeämää perheiden päivää. Tämän päivän yhtenä tarkoituksena on muistuttaa meitä kaikkia siitä, miten erilaisia perheitä on ja miten niissä voimavarat riittävät. Omaishoito koskettaa monia meistä jossain elämämme vaiheessa, sillä omaishoitajia ovat mm. vammaisen lapsen vanhemmat, …