Eduskuntavaaliehdokkaamme

Varsinais-Suomen SDP on nimennyt Niina Piipon eduskuntavaaliehdokkaaksi. Piippo on 42-vuotias kätilö ja terveyden edistämisen YAMK-opiskelija. Hän on myös kaupunginvaltuutettu, kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja sekä aluevaltuutettu Liedosta.⁣

”Olen mukana politiikassa ja eduskuntavaaleissa, sillä haluan tehdä töitä turvallisemman Suomen eteen, tämä tarkoittaa huolenpitoa siitä, että yhä useampi saa töitä, että palkalla ja eläkkeellä tulee toimeen eikä mielenterveyskriisi  riko tulevia sukupolvia. Olen huolissani siitä, että pitkittynyt kriisi on vaikuttanut syvästi jo valmiiksi heikommassa asemassa  terveyteen ja hyvinvointiin. Näen omassa työssäni vauvaperhetyöhön, lasten ja perheiden voimavarojen tukemiseen suuntautuvan tuen äärimmäisen tärkeänä. Mitä parempaa huolta yhteiskunta pitää aikuisista, sitä paremmin voivat myös lapset ja nuoret.⁣

Tässä vakavassa maailmantilanteessa terveydenhuollon tulee toimia ongelmitta kriisienkin keskellä, kuitenkin tällä hetkellä sote-alan työpaikoilla on ennennäkemätön pula koulutetuista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista. Alan vetovoima on kadonnut ja se tulee korjata,  sitä ei voi yksin sälyttää hyvinvointialueiden vastuulle. Samaan aikaan ilmastonmuutos on täällä ja nyt, ja sitä pitää torjua kaikin keinoin. Näihin asioihin tarvitaan kuitenkin vielä tekoja ja uudistuksia,  joita olen valmis viemään eteenpäin.” ⁣